Ihan ensin alkuun tässä tekstissä korostan, että tämä(kin) teksti on allekirjoittaneen näkemys, eikä edusta L-SP:n virallista kannanottoa, ettei tule sekaannuksia :)
Olen tässä viime viikkoina törmännyt joihinkin törmäyskursseihin partiossa (lähinnä ehkä tässä tilanteessa keskusjärjestössä ja piireissä, mutta tämä sopii myös lippukuntien suuntaa).
Törmäykset ovat olleet eritasoisia, johtuneet eri asioista ja herättäneet erilaisia tunteita.
Mielestäni yhteistä niille on ollut ainakin joku tai jotkut seuraavista seikoista
1) osittain kyseessä on ollut väärinkäsitykset. Ainakin jossain vaiheessa törmäystä tai siihen joutumista.
2) tilanteessa ei ole jaksettu/huomattu nähdä ainakin kahta eri näkökulmaa asiaan, koska asioita on tehty suurella sydämellä ja tunteen palolla
3) joskus on koettu, että tarkoitus pyhittää keinot
4) on unohdettu, että joskus kannattaa ensin koittaa silittää ja vasta sitten haukkua/purra, haukkuva koira ei pure, mutta tyytyväisestä koirasta saa kaverin :)
5) ei olla suoraan ja rehellisesti kerrottu, mikä mättää. Tai ei ainakaan niille, jotka vois toimintaa palautteen pohjalta muuttaa.
Oon miettinyt, mikä saa meidät, siis minut mukaan lukien, toimimaan näin hooposti.
Niinku oikeesti.
Meillä on yhteinen päämäärä. Onhan?
Meillä on yhteinen arvopohja. Onhan?
Ja keinotkin kaiketi aika samanlaisia. onhan?
Ja mikä tärkeintä, me kaikki ollaan vaan ihmisiä, erehtyviä ja tavallisia ihmisiä (okei, sopivasti hulluja partiolaisia) tunteinemme ja raivoinemme. Voitaisko me koittaa katsoa asioita asioina ja ihmisiä ihmisinä? Ja pitää nämä myös erillään?
Ehkä siksi, että elämme niin täysin tälle harrastukselle ja tässä harrastuksessa emme aina näe, millaisia mittakaavoja asiat saavat. Tunteista vahvimmat ei aina ole järkevimpiä, kuten me kaikki hyvin tiedämme, liiankin hyvin joskus.
Musta tuntuu hyvin vahvasti siltä, että pienten asioiden (ja suurten tunteiden) vuoksi jäämme junnaamaan paikallamme samaan aikaan, kun meen pitäis nostaa kissat pöydälle ja alkaa tosissamme piirtämään kartalle rastipaikkoja. Ottaa se yhteinen suunta kompasseihimme ja lähteä rasti kerrallaan ratkomaan asioita.
Me, jos jotkut onnistutaan siinä!
Ihan varmasti.
Nyt vaan se me-henki esiin, stopit tälläiselle jästipää-touhulle ja kukin meistä kehittämään itseään ja tapaansa toimia, mä lupaan olla ensimmäinen peiliin katsoja! Meillä on monta peiliä, tuleeko joku messiin niin, että päästään jatkamaan täysillä eteenpäin ja keräämään hyvät "pisteet".
Loppuun vielä viisaus, jonka alkuperäistä esittäjää valitettavasti en tiedä.
"Tule sellaiseksi kuin haluaisit olla olemalla toisille sellainen kuin toivoisit heidän olevan sinua kohtaan."
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti