tiistai 27. toukokuuta 2014

Ohjaamista uudella otteella


Ohjaamista uudella otteella

Kevään piirihallituskokousten välissä on ohjaajapestejä omaavien toiminnanalojen ”pyhä kolminaisuus” kokoontunut muutamaan kertaan pohtimaan piiritoiminnan yhtä ydinkysymystä: miten tukea lippukuntia toimimaan parhaalla mahdollisella tavalla? Ensimmäinen kokoontuminen herätti lähinnä hirvittävän määrän lisää kysymyksiä sekä päänsisäisen suuren hämmennyksen, jonka vallassa ainakin allekirjoittanut lähti toimistolta kohti kotia…

Muutaman kuukauden kypsyttely ja asian pallottelu toiminnanalojen ryhmissä oli kuitenkin tuottanut tulosta, ja viime viikolla päästiin jo kiinni itse asiaan! Lippukuntien tukemista on nyt tarkoitus lähteä kehittämään kahdella rintamalla. Lippukunnanjohtajia ja lippukuntien yhteistoimintaa tuetaan entistä paremmin uudistamalla piirin ohjaajapestejä. Samaan aikaan lippukuntien omaa toimintaa ja koko johtajistoja tuetaan Syty partioon –ryhmän Sytyspala-haastatteluiden tapaisella suoralla kontaktilla, jonka tavoitteena on saada lippukunta itse tutkailemaan omaa toimintaansa sekä sen hyviä että kehitettäviä puolia.

Ohjaajapesteihin on lähivuosina kertynyt monenlaista uutta tehtävää. Ja kuten niin monesti käy, hommat eivät ole kuitenkaan toisesta päästä vähentyneet. Ovatko pestit enää yhden tekijän kokoisia? Samalla kaikkien toiminnanalojen intresseissä ihan SP:nkin linjausten mukaan olisi löytää jokin mahdollisimman suora ja toimiva kontakti lippukuntatoimijoihin ja usein sen ajatellaan kulkevan ohjaajien kautta. Mutta minkä ohjaajan? Lippukuntien näkökulmasta homma saattaa lopulta näyttäytyä melko sekavana joukkona piiritoimijoiden taholta tehtyjä erilaisia yhteydenottoja, joiden hyvät tavoitteet jäävät lippukunnalle kuitenkin lopulta epäselviksi.

Suoraa linjaa lippukuntien ja piirin välillä ollaan nyt vahvistamassa… yllätys yllätys.. kulkemaan alueohjaajien kautta! Eli varsinaisesti mitään uutta ei olla luomassa, vaan vahvistamassa vanhaa jo olemassa olevaa. Mutta vahvistaminen vaatii tiettyjä muutoksia, koska nykyisellään malli ei toimi tasalaatuisesti joka puolella piiriä.
Tavoitteena on, että vuoden 2015 alusta ihan jokaisella alueella olisi aluetoimintaa pyörittämässä alueohjaajapari, joka keskenään tekisi entistä selkeämpää työnjakoa! Toinen parista keskittyisi ehkä perinteisempään alueohjaajan ydinalueeseen eli lippukunnanjohtajien tukemiseen ja toimintaan omalla alueella. Toisen pesti olisi alueohjaajan hommaa hieman uudenlaisella twistillä eli pesti painottuisi toimimiseen linkkinä lippukuntien ja piirin välillä, ja olisi ehkä asteen verran enemmän suuntautunut piiriin päin. Uudenlainen ohjaajapesti olisi tietyntyyppinen piiritoiminnan ”sisältöasiantuntija”, joka useamman kerran vuodessa saisi täsmäkoulutusta eri toiminnanalojen piiriluottisten taholta, ja pystyisi siten välittämään aina ajantasaisen tiedon suoraan lippukuntatoimijoille. Samalla viesti lippukunnista kulkisi säännöllisesti suoraan ohjelman, koulutuksen, viestinnän ja talouden asiantuntijoille ja lippukuntien tarpeisiin pystyttäisiin vastaamaan mahdollisimman lyhyellä viiveellä. Ohjelma- ja koulutus nimeävät alueohjaajien tueksi omat ohjaajat, joiden vastuulla yhdessä muiden luottisten kanssa on pitää nämä ”sisältö-AO:t” ajan tasalla.


Mistä näitä ohjaajia sitten löytyy? Siinäpä hyvä kysymys, mutta asiaa pohtineen ryhmän sisällä usko uusien tekijöiden löytymiseen on kuitenkin vahva! Rekrytointi on tarkoitus aloittaa täydellä teholla heti alkusyksystä, kunhan pestikuvaukset saadaan päivitettyä.

Luvassa on sopivassa suhteessa lippukuntatoiminnan arkea, luottistoimintaa, yhdessä tekemistä hyvien tyyppien kanssa sekä vastuuta&vapautta omaan tapaan tehdä partiota! Olemme varmoja, että piirin alueella on ”pimennossa” tyyppejä, jotka haluavat antaa omaa kokemustaan ja osaamistaan lippukuntien toiminnan hyväksi. Tai osa heistä saattaa olla aivan ministereiden nenän alla; jo mukana jossakin piiripestissä ja ehkä miettimässä seuraavaa projektia. Ideaalimaailmassa alueohjaajapareja saataisiin muodostettua myös siten, että ainakin toinen voisi olla ohjaajana oman alueensa ulkopuolella, jolloin luonnollisesti saataisiin myös hyviä toimintatapoja leviämään eripuolille piiriä.. Joten auttakaa meitä kaivamaan nämä tekijät esille ja vinkatkaa hyvistä tyypeistä, vaikkapa itsestänne! 

maanantai 5. toukokuuta 2014

Mikä vetää paraatissa?

Jokavuotinen lounaissuomalainen perinne on takana. Joka vuosi paraati herättää meissä kilpailuvietin, ahdistusta, yhteishenkeä, hymyjä ja kisavoittokateutta. Tänä vuonna ansaitun kiitoksen saivat urheiden partiolaisten ja mahtavien järjestäjien lisäksi erinomaiset puhujat. Pekka Hyysalo kehotti meitä uskomaan unelmiimme ja tavoittelemaan niitä. Kukaan ei sitä puolestamme tee. Pekka sai aiheutettua monen silmäkulmassa nykivää liikettä ja pyyhkimään poskilta muitakin kuin sadepisaroita. Pastori Arikka taas kehotti taivaan revetessä luottamaan Jumalan siunaukseen ja rakkauteen. Tehokas muistutus siitä, miten rukous voi olla lyhyt, ytimekäs ja merkityksellinen. Ja siitä, että Jumala se on niin kovin huumorintajuinen.

Paraatikeli oli poikkeuksellisen karmea. Sankariristillä partioliikkeen tulevaisuuden toivot näyttivät, mistä heitä on kiitetty. Rakeiden iskiessä olkapäähän ei hymy hyytynyt, eikä ryhti nuokahtanut. Heille oli täti-ihmisen hyvä puhua. Kahvitilaisuudessa useampi partiojohtaja veti kaulansa ympärille vähän paksumpaa huivia kuin tavallisesti. Veikkaan, että lasten ja nuorten kodeissa lämmitettiin saunat. Keli saattoi lannistaa jonkun tai luoda uusia, Tarus-sateen vertaisia, legendoja. Ken tietää, ensi vuonna saatamme paahtua helteessä, kun kerrastoja on partiopaidan alla varmuuden vuoksi viisi tai kuusi.

Toinen puoli paraatia on se haastavin juttu. Miltä näytämme eivieläpartiolaisille. Useimmat partiolaisetkin sanoisivat, että emme kovin hyvältä. Kyllä, rivit ovat suorassa ja rummut soivat enimmäkseen tahdissa. Huutokisassa todistetaan välkkyys ja voima. Ja siinä se ongelma ulkopuolisille ja joillekin partiolaisillekin sitten onkin. What to do.

Kun palkintojätski on märkä, uusi sininen juhlakenkä hiertää ja nenästä valuu kylmää räkää, ei lasta kauheasti naurata. Toisaalta auringon sopivasti paistaessa, ystävien kanssa ja suklaadonitsi näpeissä on kaikkien helppo hymyillä ja sanoa että ensi vuonna uudestaan.

Siinä on ehkäpä myös se vastaus. Me aivan liikaa aikaa partiossa viettävät aikuiset (eli alapva:t) mielellämme kerromme totuuden paraatista, oli se mikä tahansa niistä monista totuuksista. Ehkä voisimme joskus kysyä niiltä paraatiin osallistuvilta hauskannäköisiltä pieniltä tyypeiltä, joiden huivit muistuttavat sankariviittaa, suorat rivit PäPan paraatia ja joiden lipun kantaminen näyttää siltä, että poliisin pitäisi kerätä lippu kantajalta pois, että mitä mieltä he oikeastaan tästä paraatijutusta oikein ovat. Niin että oikein lapsilta ja nuorilta kyseltäisiin, että mikä Herran tähden saa teidät joka vuosi tänne tulemaan. Siinä voisi olla (vieläkin enemmän) arvostettavan paraatin menestyskonsepti vuoteen 2025 saakka.

Kirjoittaja on viettänyt aikaansa paraatissa kahtenakymmenenäviitenä vuotena. Välillä räkä poskella, välillä kyynel. Harvemmin voittajana, useammin LiPin voittohuutoja salaa nyrpeänä katsellen ja kuunnellen. Joka kerta tuntuu paraatin aikana sydämessä pieni nytkähdys. Tämä on aika jees, kirjoittaja ajattelee ja puristaa huulensa yhteen, jottei herkistyminen sekoittaisi asioita.