Tiedättekö sellaisen tunteen kun kaikki tuntuu mahdolliselta?
Kun tuntuu siltä, et "Ei tässä mitään, kääritään hiat ja ryhdytään hommiin. Yhdessä,porukalla, mikä vaan on mahdollista".
Mulla on viime aikoina ollut monta kertaa sellainen olo ja olen kovasti halunnut tartuttaa sitä muihinkin.
Olen havainnut (ikäväksenikin), että toisinaan se on hankalaa.
Erilaisista syistä.
Osa on niin väsynyttä siihen "ainaiseen" puurtamiseen, siihen, että vaikka tekee kaikkensa ei tuloksia synny. Joku on "ikuinen pessimisti", osa pitää mua idealistina tai yli-ihmisenä. Osa on jo luovuttanut. Osa kokee, että "aina ennenkin tää nykyinen tapa tehdä" on toiminut. Osa edelleen haluaa vajota "muutosvastarintaan" tai siihen, että on tehty väärin ja väärään aikaan.
Miksi mä sit yritän tartuttaa tätä "me pystytään mihin vaan"-asennetta?
Öö, koska uskon vahvasti siihen, että yhdessä me partiolaiset pystymme mihin vaan, siis MIHIN VAAN! Ja koska mennyt on mennyttä, jotain on ehkä tehty huonosti. Opitaan siitä, mut ei jäädä märehtimään siihen. Katsotaan yhteiseen suuntaan, eteenpäin kohti yhteistä päämäärää, sitä, että meillä on partiolaisia vielä vuonna 2030 ja sitä, että partiotoiminta on laadukasta kaikkialla (Lounais-)Suomessa.
(Ja annetaan toisillemme mahdollisuuksia tehdä erilaisia juttuja partiossa!)
Tästä ehkä päästään siihen, että kuka määrittää sen yhteisen suunnan. Näin suuren määrän partiolaisia ei ole mahdollista ole olla samaa mieltä kaikesta, eikä se ehkä ole edes tavoite. Erilaisuus ja erilaiset mielipiteet ovat eittämättä rikkaus, se auttaa kehittymään ja tarkastelemaan asioita eri tavoin. Mutta se, miten asioita tuodaan esille ja edistetään on meidän kaikkien pohdittavissa. Ehkä himpun verran korrektimmin ja reilummin voisimme toisiamme kohdella, maailmassa kun ei ole vain yhtä oikeaa tapaa toimia. Eikä vain yhtä oikeaa reittiä.
Unohdetaan siis sisäiset kiistät ja keskitytään (viimein) siihen, että päästään yhteiseen, yhdessä päätettyyn ja sovittuun päämäärään!
Mielestäni jokaisen lippukunnan laadukas toiminta on tietyllä tapaa SE juttu, johon pitää pyrkiä, se sisältää Kasvun, lisää johtajia, lisää lapsia. Se sisältää sen, että laadukas ja monipuolinen ohjelma houkuttelee lisää partiolaisia, partio tunnetaan ja yhteiskunnallisesti vaikutus mahdollisuutemme kasvaa.
Sitten päästään kysymykseen, kuinka tuohon lopputulokseen päästään?
Päästäänkö sinne järjestössä, jossa ei ole piirejä (niin kuin nyt jo on väläytelty ensi vuoden SP:n pj vaalilupauksissa) keskusjärjestön ja lippukuntien "välissä", järjestössä, jossa neuvokset valitaan jollain muulla tavalla, niitä ei ole lainkaan tai niitä on tuplaten enemmän (niin kuin pohditaan parhaillaan monessakin piirissä, meilläkin :) ) vai kenties järjestössä, jossa piirit tarkentavat rooliaan todenteolla siihen, että piirien tehtävä on tukea lippukuntia laadukkaan ja "oikean" partio-ohjelman toteuttamisessa. Nyt oikeasti Uusia Piirejä ja niiden toimintakulttuureita on rakennettu sen aikaa, että on aika suunnata katseet todenteolla rakenteista ja toimintamalleista siihen olennaisimpaan, eli lippukuntiin! Vain lippukuntien takia piiri(e)n tulisi olla olemassa, kärjistäen; millään muulla ei ole väliä. Jos lippukuntamme voivat hyvin, koko järjestö voi hyvin.
Mulle henkilökohtaisesti on "aivan sama", millaisella rakenteella (niiden pitäisi olla vain keinoja mahdollistaa toiminta) tätä tehdään, kunhan ymmärretään, mitä halutaan ja kunhan asioita tehdään yhdessä sovituin tavoin. Ja kunhan kukin tiedostaa, MIKSI TÄTÄ tehdään. Ei omien valtapyrkimysten takia, ei oman egon pönkittämisen takia, ei siksi, että haluaisi hankaloittaa jotain, ei siksi, että kaipaisimme kaiken aikaa vastavoimaa.
Ja ymmärrän siis toki, että rakenteitakin voi ja pitääkin muokata, mutta se ei saisi viedä meiltä toimintaresursseja niistä meen "pääpointeista".
Musta pitää myös hyväksyä se tosiasia, että partio saa olla myös kivaa, väkisin tästä ei tarvitse tehdä ikävää. Ja joo, joskus se on sitä väkisinkin, en kiellä.
Joskus pitäisi olla armollisempi itseään ja toisiaan kohtaan, antaa anteeksi pienet unohdukset, kämmäykset, mokat ja harha-askeleet.
Ehkä juuri silloin, kun partio tuntuu raskaimmalta pitäisi kaivaa ne hyvät partioystävät koolle, istua iltaa ja muistella, miksi me oikeastaan vieläkin ollaan tässä? Miksi me halutaan rakentaa yhteiskuntaa, jossa lasten ja nuorten on hyvä olla, jossa heistä tulee niitä tulevaisuuden vaikuttajia, mahdollistajia ja rakentajia.
Niimpä, itsekkäistä(kin) syistä me tätä tehdään, mekin nautitaan partioinnista, sen antamista haasteista ja sen tuomista kokemuksista, onnistumisista, muistoista. Ja meillä jokaisella on oikeus siihen!
Pysähdy hetkeksi ja mieti, miksi sinä olet partiolainen?
Mitä sinä olet saanut partiosta?
Ja mitä haluat partioinnin olevan Suomessa 2030?
Sitten vaan hommiin, hiat ylös ja menoks!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti