keskiviikko 14. huhtikuuta 2010

ph-neutraalia(kin) piirihallitusta blogimuodossa :)

Heipsan kaikille!

Lounais-Suomen Partiopiirin piirihallitus on päättänyt aloittaa blogin pitämisen.
Tietäisittepä vaan, kuinka tuskaisen vaikeaa oli pelkästään päättää blogille nimeä :)
Kaikkea välillä pihalla, ph-neutraali ja varjohallitus pohdittiin. No, nimi tuskin blogia pahentaa, mutta allekirjoittanut jo hetken harkitsi äänestyksen luomista tämänkin asian tiimoilta ;)

Tavoitteena tällä blogilla on kertoa piirihallituksen näkökulmasta uutisia, ajankohtaisia asioita, työstössä olevia asioita, ja ihan vaan rennosti kuvailla, mitä milloinkin on meneillään.
Pyrkimys on lisätä piirihallituksen ja näin ollen hallinnon viestintää lippukuntien ja luottisten suuntaan, herätellä keskustelua ja pohdintaa ajankohtaisista asioista ja ihan vaan kertoa ja jakaa fiiliksiä.

Onnistutaanko siinä? Se jää nähtäväksi.

Blogiin kirjoitettavia juttuja saa mielellään kommentoida, jättää keskustelunavaus ehdotuksia yms.

Toivotaan, että tästä tulee "ihan kiva" juttu :)

3 kommenttia:

  1. Hienoa! Blogi on yksi loistava tapa lisätä hallinnon ja päätöksenteon läpinäkyvyyttä. Ei muuta ku tekemisen meininki päälle ja kirjoittelemaan!

    Keskustelunavauksena ihmettelen suuresti, kuinka vähän olen onnistunut saamaan tietoa ensi lauantain tapahtumasta Turussa. Luulin olevani kutakuinkin kärryllä mitä piirissä tapahtuu, mutta ainoa minulle asti tullut tiedonjyvä on erään lippukunnan jäsenen osallistuminen jv-tehtäviin.

    Niin ja avataan toinenkin keskustelu! Value Based Leadership -kurssi vietti viimeistä osaansa viime viikonloppuna Turussa (järjestettäneen uudestaan ensi syksystä alkaen!) ja olin suoraan sanottuna tyrmistynyt ettei Turku 2011 kulttuuripääkaupunkiprojekti tee yhteistyötä partiolaisten kanssa! Tämä epäkohta on korjattava välittömästi, turkulaisilla lippukunnilla on paljon annettavaa projektille - ja projektilla heille! Turun Mikaelin Siniset on jo päättänyt hypätä kulttuurikelkkaan mukaan!

    VastaaPoista
  2. Moro Viltsu ja kiitos kommenteista!

    Tuosta Partioseikkailusta (niin siis kaikille tietämättömille tiedoksi, että lauantaina 22.4. järjestetään Kupittaan puistossa klo 10-14 partion markkinointitapahtuma, jossa yritetään esitellä harrastustamme juuri brändi-illassakin kuulluin keinoin eli iloisen toiminnan kautta) sen verran, että sitä ei ole partiokanavissa markkinoitu, koska kohderyhmä on ei-partiolaiset lapset (5-9 v) perheineen.

    Ja olemme yrittäneet tulkita (jonkinmoiselta kokemuspohjalta) lapsiperheiden käyttäytymistä ja keskittää markkinoinnin ensi viikkoon, kun tapahtuma on. Lisäksi markkinoinnissa pyritään synergia-hyötyyn muiden partioviikon juttujen markkinoinnin kanssa eli paraatin, kisojen jne. Mutta toki kaikki kanavat kannattaisi ottaa käyttöön, jotta saadaan porukka liikkeelle.


    -Maija

    VastaaPoista
  3. Otetaan Viltsu tää kulttuurikaupunki homma hetimmiten käsittelyyn :)

    VastaaPoista