perjantai 12. marraskuuta 2010

SP:N jäsenkokouksen ehdokasasioista pohdintaa

Ihan alkuun VAROITUS :)
Tämä teksti on täysin allekirjoittaneen henkilökohtaista pohdintaa, eikä tämän kirjoituksen ole tarkoitus sohaista muurahaispesiä, työntää hernettä kenenkään nenuun, pistää persuksille tai aiheuttaa muutakaan ikävää.

Olen tässä viime päivinä törmännyt ja törmäyttänyt itseäni aiheeseen henkilövalinnat SP:n jäsenkokouksessa Tampereella 20.-21.11.2010. Useampia keskusteluja aiheesta on käyty eri ihmisten kanssa.

Olen miettinyt, miten kovasti nostan hattua jokaiselle ehdolle asettuneelle.
On oikeasti mielettömän hienoa, että Suomen suurimman nuorisojärjestön peräsimeen on löytymässä vastuunkantajia enemmän, kuin pestejä on tarjolla.
Itse iloitsen kovasti siitä, että meillä on tarjolla vaihtoehtoja, erilaisia tyyppejä, erilaisia tavoitteita, erilaisia taustoja. Ja itse olen aina toivonut, että jokaiseen pestiin, johon olen halunnut olisi ollut vastaehdokkaita, sillä se lisäisi keskustelua, toisi esiin näkökulmia, joita ehkä yksinään ollessaan ei huomaisi jne.

Nyt kuitenkin muutamana päivänä "tunnehörhö"-Mari on herännyt. Minusta on toisaalta surullista, että kaikki hyvät tyypit, jotka ovat valmiita niskalimassa raatamaan järjestömme tulevaisuuden eteen eivät voi tulla valituiksi. Toki he kaikki ovat aikuisia ihmisiä, jotka tietävät tilanteen ja jotka vamasti ovat sinut asian kanssa. Mutta kun jokaisessa tyypissä on varmasti ne omat erityisen hyvät puolensa :)
Syyt, joiden vuoksi hän olisi paras pestiin. Miten sitten valita hyvistä tyypeistä parhaat?
Onko keinona piiritaustat, sukupuolitaustat, partiotaustat?
Partiojohtajan google-tsekkaus http://www.partiojohtaja.fi/lehdet/marraskuu-2010/kerro-kerro-google-ken-vaaleissa-suosituin , vaalitoimikunnan kysymykset http://www.partio.fi/Suomeksi/Aikuiset/Organisaatio/Suomen_Partiolaiset/Jasenkokous/Vaalit/Ehdokkaat.iw3 vai pätevyys?
Miten määritetän pätevyys luottamushenkilöllä järjestötoiminnassa, jossa jokainen tekee parhaansa, jokaisella on omat taustansa niin harrastuksessa, kuin työelämässä, jossa saa ja pitääkin oppia ja kehittyä. Hämmentävää sanon minä!
Taitaapa sillä partio politiikallakin olla osansa tässä sopassa.

No minä jatkan ehkä lapselliseltakin tuntuvia pohdintojani ja totean jo nyt, että olen todella iloinen, että järjestömme on niin aktiivinen, että vaihtoehtoja ja vastuunkantajia löytyy! Kiitos jokaiselle ehdokkaalle, jo pelkkä ehdokkuus on huisin upea saavutus, kenestä tahansa ei olisi edes siihen! Toivon myös vilpittömästi, että jokaista ehdokasta kuunnellaan ja arvostetaan, jokainen heistä eittämättä toimisi puheenjohtajana/varana parhaiden kykyjensä mukaan.
Se tässä partiossa edelleen on hienointa, että täällä ei tarvi olla guru kaikessa...

Laadeimme kaikille ehdokkaille vielä ns. omat kysymykset L-SP:ltä, koska siinä kohtaa virallisen vaalitoimikunnan kysymyksiä ei ollut netissä julkistettu.
Vastauksia lukiessani mietein, että miten ihmeessä valitsisin ehdokkaan,jota äänestäisin, jos joutuisin tekemään sen pelkkien vastausten perusteella...
Ilmiesen vaikeaa se on kaikille, sillä aika harva on päättänyt,päättänyt, kuka olisi hyvä tai ei. Jäsenkokousdeleaatiollamme on suuri työ edessä...

Tiivistän lopuksi ehdokastilanteen ja lupaan palata tähän aiheeseen vielä :)

SP:n pj ehdokkaat (aakkosjärjestyksessä)
· Heidi Jokinen, L-SP

· Jussi ”Jupo” Lares, E-KP

· Antti Tapanila, Häme

SP:n varapj ehdokkaat (aakkosjärjestyksessä)
· Mikko Pöri, PäPa

· Wiki Wikström, L-SP

Partioneuvoston puheenjohtajaehdokkaat (aakkosjärjestysessä)
· Petteri Juusola, PP

· Perttu Willman, HÄME

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti