Olen löytänyt loistavan salakuuntelupaikan partion brändin seuraamiseen. Ei, se ei löydy partioneuvoston kokouksista tai mediaa käsittelevistä seminaareista, vaan satujumpan pukuhuoneesta.
Pukuhuoneessa joukko vanhempia viettää viikoittain kolmevarttisen aikaa kuluttaen ja jotkut, jotka tuntevat toisiaan, niitä näitä jutustellen. Viime viikkoina puhe on sivunnut myös partiota. Kuuntelin keskustelua lapsien harrastuksista puolihuolimattomasti siihen asti, kun eräs isä totesi, että ”siitä on nyt löytynyt se meidän pojan juttu”. Koska en ollut kuunnellut keskustelua kovin tarkkaavaisesti, olin varma että puheenaiheena on joku urheilulaji. Mutta kun alettiin puhua retkistä, sudenpentukasteesta ja makuupusseista, ymmärsin, että puhuttiin partiosta ja siitä, miten tämä poika oli monien kokeilujen jälkeen vihdoin löytänyt itselleen mielekkään harrastuksen.
Kun aiheeseen oli päästy (ja minä yritin olla olematta liian kiinnostuneen näköinen), alkoivat keskustelun osapuolet muistella omia partiokokemuksiaan (jota kaikilta yllättäen tuntui löytyvän). Muisteltiin kavereita ja leirejä, onnistumisia ja epäonnistumisia, joista kaikista kuitenkin oli lopulta jäänyt hyvä muisto. Eräs isä totesi, että partio teki pojista miehiä ja että armeijassa ne miehet todella erottuivat edukseen niistä, jotka eivät koskaan aikaisemmin olleet olleet yötä pois kotoa.
Olen tyytyväinen, koska ainakin näillä pukuhuonevanhemmilla on partiosta oikeanlainen käsitys ja kokemus siitä, mitä hyvää partio saa aikaa. Heille partio on retkiä, leirejä, kokemuksia ja elämyksiä. Olen malttanut olla puuttumatta keskusteluun, ja pyrin siihen jatkossakin, koska heidän kuvansa saattaisi muuttua, kun tajuaisivat, että tämä äiti (paheksuttavasti) naputtaa kiivaasti koko kolmivarttisen läppäriä pukuhuoneessa, koska se on partiossa.
-Maija
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti