tiistai 7. tammikuuta 2014

Vuosi 2014 on vauhdissa! Oletko jo tehnyt lupauksen partiolle?

Ensi viikonloppuna uusi piirihallitus kokoontuu ensimmäisen kerran ja tällä viikolla on myös kaikkien uusien ministerien pestikeskustelut.
Ihan varmasti siis tulossa paljon odotuksia ja ajatuksia tälle vuodelle.
Niitäkin, joita voi ajatella lupauksina.

Jokainen meistä partiolaisista tuntee jonkun entisen partiolaisen
-hänet, jonka kanssa oli samaan aikaan vartionjohtajana,
- hänet, joka edelleen maksaa jäsenmaksua, muttei ole näkynyt missään vuosiin.
Tai ehkä jonkun sudenpennun äiti on entinen sudarikaveri? 

Mitäpä jos tehtäis porukalla uuden vuoden lupakset lapsille ja nuorille , ja siinä samalla partiolle?
Tänä vuonna uuden vuoden lupauksia tehdään niin, että haastetaan kaikki ei-vielä partiolaisetkin mukaan!

Piirin nettisivuilta löytyy haastelomake, jossa voit haastaa kenet tahansa tekemään arvokasta työtä partion hyväksi.
Samalla pääset tekemään oman lupauksesi. Se voi olla pieni tai suuri. 
Haasta kaveri lähtemään mukaan lippukunnan retkelle, tai apukäsiksi laumaan tai osallistumaan Piirulle, aloittamaan perhepartioinnin, osalllistumaan perhepartioon, lähettämään talvileirikirjeet, pyytämään kaverinsa mukaan partioon tai mitä tahansa.
Lupaa itse joku pieni (tai suuri) teko, tsemppaus, tarjoilujen leipominen, ihan mitä tahansa!

Lue lisää ja haasta kaveri mukaan täällä.
Se on helppoa ja lupsakkaa, et voi menettää yhtään mitään :) 

Tehdään tästä vuodesta vielä viime vuotista upeampi -Yhdessä.
Houkutellaan kaikenikäiset kaverit mukaan! 




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti