keskiviikko 16. lokakuuta 2013

Partiolle on tilausta - onko meistä vastaanottamaan tilausta? Tammikuussa täytetään vajaat ryhmät ja aloitetaan extralaumoja!

Aika ajoin mietin, että miksi taistella tuulimyllyjä vastaan.
Osa on tosissaan päättänyt, että partio ei ole "in", ihan sama, mitä me tehdään, jääkiekko, jalkapallo, taitoluistelu ja milloin mikäkin on muka suositumpaa.
"Ei me voida kilpailla niiden kanssa,"

Miksi meidän pitäisi kilpailla? Ja jos pitää, niin miksei muka voida kilpailla?
Meillä on ihan kaikki avaimet siihen. Mielettömiä elämyksiä tarjottavana, vain taivas rajana.
Partion mielikuvatutkimuksen mukaan kuva partiosta on todella positiivinen, meitä pidetään merkityksellisenä ja tunnettuna harrastuksena ja ne, jotka jo partiota harrastavat ovat todella tyytyväisiä harrastukseensa. Partiota harrastetaan, koska se on kivaa!  - Ja niin se on!


Onneksi joka ikinen kerta, kun joka väittää ettei meillä ole mahkuja onnistua olen vahvemmin sitä mieltä, että taistelu kannattaa.  Meillä ei ole yhtäkään estettä sille, etteikö pystyttäisi vastaanottamaan tilausta.
Välillä haasteet ovat suurempia, ei ole johtajia, ei ole toimintaa, ei ole koloa, ei ole jaksamista. 
Ne ovat ratkottavia ja voitettavia asioita. Ne ovat asioita, joille me voidaan tehdä jotain.
Joo - joskus se on hiivatin vaikeaa ja tekisi mieli antaa periksi, mut ei me voida tehdä niin.
Me partiolaiset ollaan saatu tästä harrastuksesta niin mielettömästi, että  meillä on velvoite ratkoa ne haasteet yhdessä, jotta kaikki halukkaat pääsisivät partioon. Meidän pitää auttaa toisiamme omien kykyjemme ja mahdollisuuksiemme mukaan ratkomaan noita haasteita.
Ketään ei ole tarkoitus uuvuttaa – tietenkään - mutta jok’ikisestä kunnasta tai kaupungista löytyy 1-2 uutta aikuista, kun rekrytointiin vaan pystytään panostamaan, haastavaa se voi olla, en kiellä! 
Aina niitä voimavaroja ei löydy pelkästään lippukunnasta, silloin naapurilippukutien, piirin ja muiden tahojen tulee auttaa.
Ja ainakin piiri haluaa auttaa. Kaikkia ei voida auttaa samalla kertaa, mutta askel askeleelta!
Ei ravintolassakaan kaikki asiakkaat tee tilausta samaan aikaan, saati saa ruokiaan samalla sekunnilla, mutta pikkuhiljaa, vuoron perään. Ja vaikka ruoka ois jo pöydässä, ja lippukuntaan tullut juuri paljon uusia lapsia/nuoria, niin jälkkäriä mahtuu aina rajattomasti. Lisää vaan, meille on tilausta.

Partion mielikuvatutkimuksen mukaan joka kymmenes 7-22-vuotias lapsi tai nuori sanoo vähintäänkin kohtalaisen varmasti aloittavansa partion jossain kohtaa.
Miettikää, joka kymmenes!

Meille siis  todellakin on tilausta, mitä tehdään? Kääritään hihat  - nyt!

Haalitaan syksyn aikana joka lippukuntaan pari uutta aikuista aloittamaan extralauma, kerrotaan nettisivuilla, facessa, kauppojen seinillä, kouluissa, joka puolella, että partioon pääsisi ja ennen muuta kerrotaan, missä sinne pääsisi. Missä partiolaisia on ja milloin.
Suurin syy siihen, miksi lapset ja nuoret eivät partioon liity on kuulemma se, ettei tiedetä, missä ja milloin partiota voisi harrastaa.

Ai miksi panostetaan extralaumaan? Koska kaikista kiinnostuneimpia partiosta ovat alle 10-vuotiaat.
Mutta ei hätää, samalla täytetään kaikki vajaat ryhmät, tietty.

Tää maa, sen lapset ja nuoret ja koko maailma tarvii meitä!
Nyt loppuvuoden aikana katse tulevaan tammikuuhun, jolloin tavoitteena on täyttää ainakin L-SP:n alueen vajaat ryhmät, parantaa näin laatua, luoda uusia ystävyyssuhteita  ja aloittaan niitä uusia laumoja! 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti