Oisko aika viimein antaa kiitosta toisillemme?

Partiolaisia on Suomessa kymmeniä tuhansia.
Aikuisia siitä joku osuus x, jota nyt en lähde tarkistamaan, mutta tuhansia niitäkin on.

Nää tuhannet aikuiset tekevät partiossa erilaisia pestejä, käyttävät aikaansa tehden erilaista vapaaehtoistyötä.
Jotkut ovat mukana viikkotoiminnassa, jotkut talkoilevat kerran vuodessa, jotkut johtavat lippukuntia, toiset jaostoja, ryhmiä, toimikuntia, piirejä, valiokuntia, projekteja tai ovat jäsenenä jossain edellä mainituista.
Yhteistä kaikelle toiminnalle on se, että jokainen on aivan yhtä tärkeä ja jokaisen panos tarpeellinen.
Osa ei halua koskaan johtaa, osan aika ei siihen riittäisi.
Ja kaikki me toivotaan, että jos joku jonkun pestin ottaa vastaan, hoitaa hän sen myös kunnialla "loppuun".

No niin. Oletan, että tästä ollaan kohtuu samaan mieltä.

Mutta kertokaa nyt joku mulle, miksi ihmeessä emme voi aidosti arvostaa toistemme tekemisiä ja toisiamme?
Miksi ei ole hyvä, kun joku tekee paljon?
Miksi ei ole hyvä kun joku ei tee paljon?

Tiedän ja ymmärrän, etteivät kaikki voi olla asioista samaa mieltä.
Eikös se ole myöskin osoitus siitä, että olemme onnistuneet kasvattamaan itsenäisesti ajattelevia, aktiivisia tyyppejä, joilla on omia mielipiteitä ja näkemyksiä.?
Ei meidän kuulukaan olla samaa mieltä, ei niin tapahdu kehitystä. Mutta kyllä meidän oikeasti tulisi kunnioittaa ja arvostaa toistemme tekemisiä, iloita niistä.

Erityisen kummallista tällä hetkellä on se, että sellaiset tyypit, jotka saavat hurjasti aikaan eivät muka ansaitse kiitosta duunistaan. Mikseivät?
Mielestäni kun ihan joka ikinen, joka tekee vapaaehtoistyötä lasten ja nuorten harrastuksen etten ansaitsee. Jopa se, jonka kanssa en "siviilissä" ikinä halua olla tekemisissä ja partiossakin välttelen yhteisiä projekteja.

Oisko aika (viimein) antaa kiitosta toisillemme? Eikä aina vain kaivaa niitä huonoja puolia?

Kiitos siis omalta osaltani te kaikki, jotka olette mahdollistaneet minun harrastukseni lapsena ja nuorena.
Kiitos te kaikki, jotka olette tukeneet mua pesteissäni vuosien varrella.
Kiitos te kaikki, jotka nytkin teette arvokasta työtä lasten ja nuorten eteen.
Kaikki me ei voida olla ylimpiä ystäviä, ei meen onneksi tarvikaan.
Mutta meidän oikeasti tarvitsee erottaa se, ettei arvioida toistemme panostusta tai tärkeyttä partiolle henkilökohtaisten näkemyserojemme perusteella.