tiistai 14. toukokuuta 2013

Brucen jalanjäljillä - I'm on Fire!

Viimeviikolla kävi Bruce S. bändeineen täällä Turussa heittämässä ilmeisesti kaksikin keikkaa. Itselleni tarjottiin mahdollisuutta lähteä tiistain vetoa kuuntelemaan, mutta koska samaan iltaan oli jo sovittuna koulutusryhmämme toiminnansuunnittelukokous, oli tietenkin kieltäydyttävä tarjouksesta. Keikka ei varmasti ollut huono, mutta kokouksemme oli älyttömän hyvä!

Olen kuitenkin Springsteeniä sen verran kuunnellut, että helposti pään sisäisen jukeboksin kypäräbiisilistalta löytyy kipale "I'm on Fire". Liekeissähän tässä voisi olla monestakin syystä, eikä vähiten siksi, että kesä on vihdoin täällä! Kaikki kevään ja kesän huisit kokemukset ovat edessä ja esimerkiksi Tammileirin, Satahangan ja kesän Ko-Gi-leirien suunnittelu on täydessä vauhdissa. Tsemppiä tekijöille!

Eilen sain osallistua piirimme Syty Partioon -ryhmän kokoukseen oman toiminnanalani edustajana. Ideoita sinkoili ilmoille ja ryhmässä oli aito tekemisen meininki. Mieleeni muistui Ko-Gi-ohjattavani muutaman vuoden takaa, joka oli ensimmäisessä allossa käynnistämässä Kasvu-projektia. Tuolloin projekti ei oikein tuntunut ottavan tuulta (vai pitäisikö sanoa tulta), mutta nyt liekki palaa kirkkaasti.

Olisi kyllä hienoa, jos vuorokaudessa olisi sen verran tunteja, että ehtisi osallistumaan piirin eri ryhmien kokouksiin ja kuulla tuoreeltaan ja ilman välikorvia, mitä niissä visioidaan ja miten niissä visiot muuttuvat konkretiaksi. Välillä kun tuntuu, että vaikka pitkiä iltoja kokouksissa istutaankin, ei työn tuloksia oikein missään näy. Näkyvätkö ne lippukunnille tai lippukunnissa? Ja ollaanko siellä liekeissä? Toivottavasti!

Eilen piirimme varajohtaja totesi, että partiotoimiston varauskalenterista päätellen partiotoiminta ei loppunutkaan paraatiin. "Piiritoiminta ei lopu koskaan", totesin. Tällä viikolla vietetään Nipan läksiäisiä, viikonloppuna koulutusryhmä tapaa hämäläisiä kollegoja YTP-toiminnan merkeissä, ensiviikolla kokoontuu PH, luottikset purjehtivat ja paraatin järjestelyihin osallistuneet kokoontuvat palautekokoukseen.

Eihän se taida loppua...

1 kommentti: