maanantai 11. maaliskuuta 2013

Keväällä kohdataan monesti!


Partiolaiselta ei todellakaan pääse kevään saapuminen menemään ohitse. Samassa suhteessa päivän pitenemisen kanssa lisääntyvät erilaiset partioriennot kevätretkistä kaiken mahdollisen valmisteluun ja suunnitteluun.
Piirihallituksessa ollaan täpinöissä ensimmäistä kertaa järjestettävästä lippukuntafoorumista. Tapahtuma on kevätkokouspäivänä su  7.4.Turussa ennen kokousta. Tarjolla on paljon lippukunnille tärkeää tietoa sekä mahdollisuus keskustella piirin toiminnasta. Lisäksi haaveillaan jo mahtavasta tunnelmasta Varvintorilla piirin 5-vuotispäivillä eli la 4.5. piirin suurella iltanuotiolla. Sunnuntaina 5.5. marssimme paraatissa perinteisesti halki Turun. Piirihallitus todella toivoo, että piirin kaikista kolkista saavuttaisiin näihin meille tärkeisiin kohtaamisiin toistemme kanssa.
Kevät on toki täynnä koulutuksia, retkiä, kokouksia, ohjelmatapahtumia jne. eri ikäkausille. Jättikiitokset kaikille alueille ja lippukunnille, jotka muiden kiireiden ohella järjestävät tapahtumia kaikille piirin lippukunnille.
Nettisivuilta olette varmasti huomanneet, että piiri on saanut myös uuden toiminnanjohtajan Kalle- Pekka Mannilan. Hän aloittaa tehtävässä 22.4.2013. Monet ovat Kalle- Pekan partiossa tavanneetkin mm. syyskokouksen puheenjohtajana viime marraskuussa. Hänellä on partiotaustaa Harjavallan Pirkoista. Partiossa hän on aiemmin toiminut mm. Satakunnan Partiolaisten piirihallituksessa sekä Kilke Finnjamboreen tekniikkajohtajana.
Toiminnanjohtajan tehtäviin kuuluu mm. johtaa ja kehittää piiritoimiston toimintaa, toimia TurunPartiolaiset - Scouterna i Åbo ry:n toiminnanjohtajana sekä vastata työvaliokunnan, piirihallituksen ja piirinkokouksen hallinnoinnista. Piirin palvelukseen Kalle-Pekka siirtyy SATAEDU:sta, jossa hän on toiminut opinto-ohjaajana ja apulaisrehtorina. Koulutukseltaan Kalle-Pekka on yhteisöpedagogi.
Energistä kevättä kaikille!
-Susanna

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti