maanantai 11. huhtikuuta 2011

Mitä kuuluu nykyisille partio-ohjelmalle?

Viime viikonloppuna piirihallituksien ministerit kokoontuivat valmistelemaan ja päättämään monia asioita Laajennettuihin valiokuntiin, jotka pidettiin tällä kertaa Tampereella. Vastuullisena järjestäjätahona oli tällä kertaa Partio-ohjelman kehittämisryhmä, tuttavallisemmin kutsuttuna Pohke. Siksi yhteiset ohjelmat käsittelivät nykyistä partio-ohjelmaa useammasta näkökulmasta.

Saimme kuulla mitä partio-ohjelmalle kuuluu tällä hetkellä. Tilastojen mukaan reilussa 80 prosentista lippukuntia on käytössä nykyinen partio-ohjelma ja partiossa oloaika on pidentynyt kahdella vuodella, mikä on ilahduttavaa kuulla. Samaan aikaan tilastot kertovat, että jäsenmäärä pienenee huolestuttavalla tavalla erityisesti 7-vuotiaiden määrä laskee radikaalisti. Nykyinen ohjelma ei ainakaan vielä ole purrut jäsenmääran laskuun.

Piirin strateginen painopiste on laitettu tietoisesti vanhinpiin ikäkausiin. Samoajia ja vaeltajia on lippukunnissa vähän ja moni heistä pyörittää lippukunnan arkitoimintaa. Jotta heidän ohjelmansa sisältäisi muutakin kuin pienempien partiolaisten toiminnan mahdollistamista, ohjelmatoiminnanala haluaa satsata vanhimpiin ikäkausiin. Heidän ohjelmansa kannalta on tärkeää, että he voivat tavata muita samanikäisiä eri puolilta piiriä. Kuunnellessani esitystä en voi olla pohtimatta, olemmeko menossa ojasta allikkoon. Samalla kun partio-oloaika on pidentynyt, niin sudenpentuja on on yhä vähemmän ja, jos uusia sudenpentuja ei tule, ei meillä ei olemaan tulevaisuudessa samoaja- tai vaeltajaikäisiä saatika sitten aikuisia, jotka mahdollistavat toiminnan. Dilemma olisi myös helpompi ratkaista jos meillä olisi rajattomat resurssit: Ei olisi ongelma lisätä resursseja nuoriimpiin ikäkausiin. Totuus kuitenkin on se, että meillä ei ole rajattomasti resursseja ja lisäys on jostakin muusta pois. Ehkä seuraava ministeri arvostaa ja painottaa eri asioita minä ja asettaa painopisteen muihin ikäkausiin kuin samoaja- ja vaeltajaikäkausiin.

Saimme kuulla myös, miten nykyistä ohjelmaa tullaan kehittämään. Kun ensimmäisen kerran kuulin nykyisen ohjelman uudistamisesta, kylmä hiki nousi pintaan. Huolimatta siitä, että lippukunnat ovat ottaneet melko hyvin ohjelman käyttöön, ohjelman ilosanoman rummuttaminen, uusien käytäntöjen luominen ja asenteiden muuttaminen vaatii edelleen paljon resursseja ja voimia. Voimme kuitenkin huokaista helpotuksesta: Nykyistä partio-ohjelmaa ei tulla uudistamaan näin kokonaisvaltaisesti vielä pitkään. Ensimmäiseksi tullaan muokkamaan yksittäisiä aktiviteettejä. Niitä saatetaan lisätä tai poistaa.

Aalto-yliopiston ylioppilaskunnan pj haastoi meitä miettimään, miksi opiskelijatoiminta koukuttaa enemmän kuin vaeltajatoiminta. Hän on itse partiolainen, mutta ollut poissa aktiivisesta toiminnasta jo useamman vuoden. Hänen mielestään vaeltajaohjelman pitäisi koukuttaa ja joustaa. Sen pitäisi osata hyödyntää tarinoita. Ei kuitenkaan samanlaisia, joita kerrotaan sudenpennuille, vaan sellaisia, joiden avulla vaeltaja pystyy kuvittelemaan, millaista on olla vaeltaja ja kuinka hienoa se on. Näiden kahden elementin lisäksi vaeltajilla tulisi olla usko siihen, että he pystyvät muuttamaan maailmaa. Mielestäni nykyisessä vaeltajaohjelmassa on edellä mainittuja elementtejä. Vielä meillä ei ole syvään juurtuneita perinteitä, mutta muutaman vuoden päästä ehkä jo on. Nyt kun uudet innokkaat vaeltajaihmiset ovat löytyneet, ikäkauden asiat alkavat edetä. Luvassa on kaikenlaisia mageita juttuja.

Tämän kaiken lisäksi ohjelmavaliokunnassa käsiteltiin ensi vuoden painotusta, joka on nimeltään Löytöretki itseen. Ensi vuoden ohjelmatapahtumissa pohditaan siis terveitä elämäntapoja ja omaan maailmankatsomusta, liikutaan ja ollaan erityisen luovia.

Nykyiselle partio-ohjelmalle kuuluu sekä hyvää että huonoa. Kysynkin Sinulta lukija,mitä pitäisi tehdä, että partiohjelmalle kuuluisi pelkkää hyvää?

6 kommenttia:

  1. Oliko sudenpentuikäkauden jäsenmäärän laskusta joku analyysi vai ainoastaan havainto?

    VastaaPoista
  2. Ehkä Timon aikaanaan kirjoittamassa tekstissä on totuuden siemen!

    VastaaPoista
  3. Ohjelmaa pitäisi toteuttaa kokonaisvaltaisemmin, ei vaan valiten sitä "kermaa kakun päältä". Ohjelma on suunniteltu tasapainoiseksi ja jos sitä toteutetaan valikoiden, jää jotkin osa-alueet väistämättä paitsioon. Kaikissa lippukunnissa ei toki voida vetää ohjelmaa ns. täysillä koko ajan, mutta silloin ratkaisuna pitäisi olla kaikkien osa-alueiden huomioiminen edes jollain tasolla. Valitettavan useassa lippukunnassa mennään sieltä missä aita on matalin.

    VastaaPoista
  4. pakko munkin kommentoida :)

    Eli ikäluokat pienenee vielä muutaman vuoden, ennenkuin 2007 tai 2008 syntyneet taas kääntävät suunnan nousuun. Onkohan tämä otettu huomioon?

    Piirin ja SP:n molempien stretegioissa vanhemmat ikäkaudet ovat keskiössä ja uskon sen edelleen olevan välttämätöntä. Ei siis Ida ole mitenkään ministerin vikaa syytä tai aiheuttamaa :D

    Uskaltaisin myös elää strategiaamme ja toimintasuunnitelmaamme hiukan pidemmälle (nyt eletty 4 kuukautta) ennenkuin tekisin suureia johtopäätöksiä/muutoksia.

    Jotta sudenpentuja voidaan rekrytoida aktiivisesti tarvitaan niitä nykyisiä aikuisia, joita koitetaan haalia ja niitä nykyisistä samoajista ja vaeltajista kasvavia aikuisia.

    Eittämättä olen myös sitä mieltä, että 7-vuotiaan harrastukset, valitettavasti, on jo aika pitkälle "valittuja" ja siinä kohtaa me olemme myöhässä.
    Uintiharrastus alkaa parhaillaan 3kk iässä vauvauinnista ja jatkuu naperouintina eteenpäin.
    Erilaiset yleisurheiluseurat järjestävät toimintaa 3-vuotiaasta eteenpäin, samoin jalkapalloa, jääkiekkoa yms tarjotaan jo huomattavasti nuoremmille, kuin 7-vuotiaille.

    Olisiko perhepartio "pelastus", jolla myös sitoutettaisiin vanhempia mukaan. Itse kaksivuotiaan äitinä voin todeta, että vanhemmat ovat kohtuu innokkaasti mukana harrastamisessa (pakostakin) tämän ikäisten kanssa. Uskon myös, että kiireistyvä yhteiskunta ajaa siihen, että perheiden välistä aikaa on vain viikonloppuisin (josta pääsisisn seuraavaan aiheeseen: partiotapahtumien "romahtanut" osallistujamäärä, josta bloggaan ehkä joku toinen päivä), jolloin ehkä tälläinen "perheharrastus" voisi olla aika kova juttu :)

    Ehkä....

    VastaaPoista
  5. Ei tuo "perhepartio" ole mitenkään ihmeellisen vaikea asia. Meillä on nimeomaan sudareissa aktiivisesti otettu ja osallistettu vanhemmat mukaan toimintaan. Muutamia on ollut retkillä auttamassa, tammikuussa lippukunnan pt-kisassa vanhemmat pitivät käytännössä kaikki rastit, viime kesänä kesäleirille järjestimme vierailuleirimahdollisuuden eli vanhemmilla oli mahdollisuus yhden yön leirikokemukseen täysin omalla ohjelmallaan. Keväällä olemme järjestämässä perhetapahtuman, jossa sudenpennut ja muut pojat ovat rasteilla ja tekevät vanhemmille oman pt-kisan, retkien kuljetukset hoituvat pääasiassa vanhempien talkoovoimin kimppakyyteinä jne.
    Tämä kaikki on johtanut siihen, että enenvissä määrin saamme kyselyitä siitä, millä tavoin vanhemmat voisivat auttaa toiminnassa. Vielä tämä ei ole tuonut uusia aikuisjäseniä mukaan, eikä se itsetarkoitus olekaan. Pääasia on, että saadaan tehtyä partiosta ns. koko perheen harrastus.
    Sudenpentumäärämme on ollut hyvässä kasvussa viimeiset 4-5 vuotta ja samalla poikien toiminnassa mukana pysyminen parantunut huomattavasti niin, että meillä on parin vuoden kuluttua ensimmäistä kertaa yli viiteen vuoteen reilusti parikymmentä yli 15 vuotiasta mukana toiminnassa.
    Tämä ei vastannut ehkä niinkään alkuperäiseen kirjoitukseen vaan enemmänkin tuohon Marin tekstiin. Pointtina kuitenkin, että kyllä sen toiminnan pitää olla kokonaisvaltaista, kuten Hanna edellä kirjoitti ja mielestäni painotuksista huolimatta se toiminnan kestävyyden pohja luodaan sudenpennuissa. Mitä enemmän sudareita saadaan mukaan, sitä useampi jatkaa partioharrastustaan vanhempana ja toisaalta myös se luonnollinen jäsenhävikki on siedettävämpää, mitä suuremmasta massasta se tapahtuu.
    Aina voi toki panostaa pieneen ja laadukkaaseen määrään, mutta se ei pidemmän päälle toimi. Ei Tepsin tai Ässien liigajoukkueetkaan kasvata junnuissa yhtä joukkueellista poikia, niitä on siellä satoja, joista aktiivisimmat pääsevät (ehkä) liigaympyröihin muiden jäädessä puulaakitasolle tai lopettaessa. Partiossa ei ole samalla tavalla divareita, joissa jäähdytellä mutta meillä on (tai pitäisi ainakin olla) mahdollisuus olla mukana toiminassa niiden omien resurssien mukaan.

    VastaaPoista