Partio on yhteisöllinen harrastus, johon kaikki ovat tervetulleita mukaan. Vai onko, olemmeko oikeasti avoimia ja tunnemmeko me arvopohjamme?

Ole pohtinut viime päivinä useasti sitä, mikä tekee partiosta partion.
Ensimmäinen ja nopein vastaukseni tähän oli selkeä: päämäärä ja arvot.
Hieno ajatus, mutta moniko oikeasti esimerkiksi tietää, mikä on partion päämäärä, tai ne arvot? Vai onko arvot monille "pelkät" ihanteet.
Tämä pohdinta sai mut kovin syvälliseksi ja päätin jatkaa pohdintaa tältä näkökulmalta. Päätin kaivaa ja tutkia hiukan lisää. Ja mitä enemmän pohdin, sitä enemmän jotenkin ajattelin, että jos arvomme ja päämäärämme olisi jotenkin enemmän esillä, pitäisi sen oikeasti olla vanhempien mielestä aika houkuttelevaa, vai pitäisikö? Itse pienen pojan äitinä kovasti kuvittelisin arvostavani partion arvopohjaa, vaikken itse partiolainen olisikaan.
Tämä taas kirvoitti ajatukseni siihen, että jos tiedettäisiin, mitä partio on, olisiko meitä enemmän, auttaisiko tämä KASVU-hankkeessa?
Kaikki tietävät, että jalkapalloa harrastava lapsi pelaa jalkapalloa, käy treeneissä, joissa kehitetään ja harjoitellaan taitoja, joista on pelatessa hyötyä (näin ainakin kuvittelen). Mutta mitä tietää vanhempi, joka itse ei ole partiolainen, siitä, mitä partiossa tehdään? Ja ennenkaikkea mihin kaikkeen partio "valmentaa".

Samaan aikaan, kun Suomen Leijonien heikkoa (?) esitystä MM-kisoissa perusteltiin mm. yksilötaitojen puutteena ja todettiin, että ongelma suomalaisesa valmennuksessa on se, että ei valmenneta yksilöitä, vaan joukkueita, minä ylpeänäni ajattelin, että minun harrastukseni on nimenomaan yhteisöllistä ja niin sen kuuluu olla, se ei meillä ole heikkous! Minun ei tarvitse loistaa tai pärjätä yksilönä. Tottakai yksilöt luovat ryhmän, porukan, toimikunnan, jaoston, vartion, joukkueen, lauman jne, mutta silloin kaikki saavat antaa oman panoksensa taitojensa ja kykyjensä, jopa kiinnostuksen kohteidensa puitteissa kaikkien hyväksi.

Jotenkin pohdintani johti siihenkin, että minusta partio on kovinkin oiva ratkaisu moniin tämän hetken lasten ja nuorten ongelmiin ja meidän pitäisi enemmän ja ylpeämmin tuoda sitä esille. Meillä jokainen saa olla oma itsensä, meillä tehdään yhdessä, koetaan onnistumisen kokemuksia ja elämyksiä. Eikö? Onhan se niin?
Tässä kohtaa hiukan iski "epätoivo", onhan se varmasti niin? Toimimmehan me arvojemme ja päämäärämme puolesta? Voimmeko toimia, jollemme tiedä, mitä ne ovat?
Haluaisinko oikeasti, että ihminen, jota en voi sietää olisikin partiolainen ja johtaisi lapsia tavalla, jota en sulattaisi. Missä menee avoimuuden raja oikeasti? Olenko itse avoin? Olemmeko partiolaisina avoimia niille, jotka hyväksyvät partion arvopohjan? Haluaisinko edes kaikki amukaan partioon, tuetaanko meillä ihan varmasti jokaisen kasvua? Hui, isoja kysymyksiä..

Kommentoikaa :)