keskiviikko 26. maaliskuuta 2014

Me halutaan muuttaa asioita! Siksi tehtiin piirialoite ja piirikysymys.

Piireillä on erilaisia tapoja vaikuttaa keskusjärjestön toimintaan. Välillistä ja välitöntä vaikuttamista. Virallista ja epävirallista. Yhtenä virallisena vaikuttamismuotona ovat piirikysymykset ja piirialoitteet, joita piirit voivat jättää ja joihin hallitus vastaa partioneuvostossa. L-SP:n piirihallitus päätti tehdä piirialoitteen kulujen kompensoimisesta ja piirikysymyksen vaikuttamisesta. Joku voi kysyä, miksi käytämme niin järeää keinoa, kuin piirialoite kulujen kompensoimiseen. No siksi, koska pidämme tasavertaisuutta todella tärkeänä ja olemme sitä epävirallisesti pyrkineet tuomaan esille ilman suuria tuloksia. Näin saamme asiassa laajempaa keskustelua aikaan ja toivottavasti myös muutosta nykymalliin.
Meidän mielestämme kaikilla pitää olla edes taloudellisesti samat mahdollisuudet osallistua keskusjärjestön toimintaan.


Piirikysymyksen taas halusimme jättää aiheesta, joka eittämättä on ajankohtainen ja jossa meillä kaikilla on petrattavaa. Asiasta, jota meidän tulisi yhdessä edistää ja rakentaa. Ennemmin tehdään yhdessä nyt ja sovitaan vastuujaoista, kuin ihmetellään myöhemmin. Piirialoitteen allekirjoittivat myös Lapin Partiolaiset ry ja Pohjanmaan Partiolaiset ry. Samat piirit lisäksemme halusivat kysyä vaikuttamisesta.


Tässä vielä piirikysymys ja -aloite, jotka on tänään toimitettu SPH:lle.

Piirialoite 26.3.2014                                                                                                                                              

           Piirien väliset matkakulut tulee jatkossa kompensoida!

Keskusjärjestö järjestää useita erilaisia epävirallisia tilaisuuksia, kuten ohjelmaohjaajapäiviä, erilaisia seminaareja ja koulutuksia. Nämä tapahtumat eivät ole hallinnon kannalta välttämättömiä, mutta eittämättä hyödyllisiä. Tilaisuudet ovat useimmiten ilmaisia, tai niistä maksetaan pelkkä ruokamaksu, mutta lähettäjäpiiri vastaa mahdollisista matkakuluista.


Koemme, että tämä käytössä oleva toimintatapa asettaa partiopiirit eriarvoiseen asemaan ja hankaloittaa entisestään kauempaa tulevien osallistumista, valtaosa tapahtumista kun järjestetään Helsingissä hyvien liikenneyhteyksien vuoksi. Kaukaa tulevat panostavat jo ajallisesti tapahtumiin tulemiseen huomattavasti enemmän ja siksi koemme, että heitä ei tulisi asettaa eriarvoiseen asemaan myös taloudellisesti.

Siksi esitämme, että tilaisuuksissa, joihin piirien edustajia halutaan osallistuvan tai se on hyödyllistä, mutta joita ei ole budjetoitu/voida budjetoida keskusjärjestön budjettiin, otetaan käyttöön yksi yhteinen osallistumismaksu, jonka kaikki maksavat. Osallistumismaksusta maksetaan matkakulut osallistujille, sillä haluamme, että jokaisella piirillä on taloudelliset mahdollisuudet lähettää osallistuja. Keskusjärjestö voi ratkaista osallistumismaksun selvittämisen haluamallaan tavalla (maksetaanko osallistumisesta vasta, kun tiedetään todelliset kulut vai miten halutaankin toimia.)




Piirialoitteen tekijä:
         
                                       Lounais-Suomen Partiopiiri ry


Piirialoitteen kannattaja(t): 

Pohjanmaan Partiolaiset ry 
Lapin Partiolaiset ry





Piirikysymys 26.3.2014                                                                                                                                        

KESKUSJÄRJESTÖ VAIKUTTAJANA JA KANNANILMAISIJANA


Keskusjärjestö on selvästi panostanut siihen, että piirejä ohjataan ja tuetaan vaikutustyössä ja vaikuttamisessa. Tämä on asia, jonka koemme todella tärkeäksi ja hyödylliseksi. Esimerkiksi 8.3. järjestetty Vaikuttamisen Inspiraatio oli tästä hyvä esimerkki.


Meille on kuitenkin hiukan epäselvää, mitkä ovat keskusjärjestön vaikuttamiskanavat, -keinot ja -toiveet.


Onko meillä olemassa jonkinlaisia vaikuttamissääntöjä ja miten pidämme sekä keskusjärjestön, että piirit tietoisina, millaisissa asioissa olemme mukana, valmistelemassa, työstämässä, kommentoimassa, lobbaamassa, tekemässä muutosehdotuksia tai vastustamassa asiaa tiukasti?
Mikäli tällaisia sääntöjä ei ole toivomme, että keskusjärjestö laatii ehdotelman säännöistä, jotta kaikki tietävät roolinsa. Ja jotka jollakin tavalla näkyvät myös valmisteilla olevassa Opuksessa.


Samalla kysymme, miten järjestön kannanottojen/julkilausumien annon prosessi on?


Piirikysymyksen tekijä(t):
                                                     Lounais-Suomen Partiopiiri ry.
                                                     Lapin Partiolaiset ry
                                                                 Pohjanmaan Partilaiset ry

1 kommentti:

  1. Jos samalla hoidettaisiin piirin sisäiset liikenneasiat kuntoon, pohjoisten alueiden lippukunnilla on suuri kilometri tulla myöskin sinne Turkuun, joka mielestäni eriarvoistaa piirin eri lippukuntia. ;)

    VastaaPoista