torstai 23. elokuuta 2012

PH:n kokouskuulumiset 15.8. olleesta kokouksesta


Pahoittelut, että kokouskuulumisia on joutunut odottamaan.
Elokuu on hämmentävän kiiruinen partiokuukausi!!

Mitä kaikkea tapahtuikaan?

Kokouksen aluksi HuHun huiput leirinjohtajat Kerttu ja Matti esittelivät piirihallitukselle kesän ehdottomasti upeimman samoaja- ja vaeltajaleirin loppurportin. Tavoitteisiin (jotka ei olleet ihan iisejä) oli päästy monella osa-alueella. Osallistujia oli yli 80:stä lippukunnasta, mikä on ihan mielettömän upeaa. Myös monia muita onnistumisen kokemuksia kuultiin, joista parina esimerkkinä, vaeltajaikäisen staabin onnistumiset, hyvin hoidettu talous (joka jäänee hieman ylijäämäiseksi)  ja parijohtajuus.
Käytiin keskustelua SP:n vaalitilanteesta (uusin ehdokastilanne luettavissa aina täällä: https://www.facebook.com/Partiovaalit2012?ref=ts)  ja todettiin, että halutaan valita parhaat mahdolliset tyypit. Samalla käytiin keskustelua siitä, miten jäsenkokousdelegaatio kootaan ja sovittiin, että avataan julkinen haku jonka dl on 4.10. Lisätietoja: http://www.lounaissuomenpartiopiiri.fi/uutiset/17-08-2012_spn_jäsenkokous_-_mahdollisuus_osallistua_ja_vaikuttaa

Piirin syyskokous päätettiin kutsua koolle Poriin. Perusteena oli kokous aktiivisuuskyselyn lopputulema, jonka mukaan kokouksia toivottiin pidettäväksi piirin suurissa keskuksissa, joihin pääsee julkisilla(kin). Lisäksi sovittiin, että muistutetaan lippukuntia mahdollisuudesta tuoda syyskokouksen esityslistalle asioita. Niin ikään sovittiin, että syyskokoukseen tuodaan jälleen esityksenä menettelytapaohje, sitä kun hiukan kaipailtiin kevätkokouksessa. Kokoukseen järjestetään myös jonkinlaista oheisohjelmaa.


Toimintaohjesäännön
päivityksen osalta kävimme läpi mm. palkitsemisohjeen, johon tehtiin joitakin päivityksiä. Päivitetty versio julkaistaan piirin nettisivuilla mahdollisimman pian. Ja pestit sovittiin päivitettäväksi mahdollisimman pian. Koko toimintaohjesääntöä koskevat muutokset sovittiin tehtäväksi syyskuun puoliväliin mennessä.

Nettisivu-uudistuksesta piirihallitus näki leiskoja ja kuuli valmistelutilannetta.

Vaalitoimikunta oli pyytänyt piirihallituksen erovuoroisilta jäseniltä vastausta jatkoaikaistaan.
Piirinjohtaja Aleksi Heikkilä ilmoitti, ettei ole käytettävissä piirinjohtajavaalissa, piirinvarajohtaja Mari Kousa vahvisti asettuvansa ehdolle piirinjohtajaksi ja viestintäministeri Maija-Liisa Laukkanen kertoi vielä miettivänsä asiaa. Kesäkuun kokouksessa piirihallitus päätti ehdottaa syyskokoukselle, ettei erillistä luottamusministeriä valittaisi. Sen sijaan luottistoiminta siirtyisi koulutustoiminnanalan alle.
Kuultiin vielä muistutuksena vaalitoimikunnan markkinointi ja viestintäsuunnitelmia.

Lippukuntapäivän ohjelmaa käytiin läpi ja kuultiin mm. että Tsykli Stopissa kuulemme lisää luottisten roolista, ilmoittautumisista yms. lippukuntapäivässä. Lippukuntiin on lähtenyt syksyn aloituspaketin mukana koko ohjelma! Syksyn aloituspaketissa on lähtenyt lippukuntiin myös Syty Partioon-suunnitelma syksyn osalta, markkinointikortteja kohderyhmälle, "Tuu mukaan"-julisteita ja muistutus Tsemppipaketista, joka lippukuntiin lähti keväällä. Koko syksyn aloituspaketti löytyy täältä: http://www.lounaissuomenpartiopiiri.fi/toiminta/tiedostopankki/aluetoiminnan_materiaalia (kuusi alinta tiedostoa)

Toiminnanalat, joilta puuttuu tekijöitä miettivät rekrytointia ja jakavat rekrytoitavia keskenään 5.9. Jos haluat mukaan piiritoimintaan, vinkkaa siitä pikaisesti :)

Lippukuntien välisen toimintakilpailun säännöt päivitettiin, uudistuneet säännöt julkaistaan piirin nettisivuilla pikapuolin ja ne postitetaan lippukuntapostin mukana lippukuntiin. Kilpailua pidetään lisäksi esillä piirin tapahtumissa tehokkaammin.

Kokous päättyi villistä ohjelmaministerin kiljaisuihin. Hänen niskastaan löytyi "kaveri". Talousministeri pelasti tilanteen ja koulutusministeri ikuisti "kaverin" kuvan



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti