Piirihallituksen ensimmäinen kokous sujui mitä mainioimmin, jos et ole vielä lukenut koostetta kokouksesta, niin se löytyy täältä: http://www.lounaissuomenpartiopiiri.fi/toiminta/piirihallitus/kokous_2011-01-21-22
Kaiken kaikkiaan piirissä tapahtuu tällä hetkellä paljon, Napakettu on ihan ovella, valmistellaan syyskokoukselle jätettyä pontta, ja sen tiimoilta o mm. konsultoitu PäPaa, mietitty salkutusta (niin kuin jo ennenkin) ja vaikka mitä muuta. Piirihallitus jatkaa asian tiimoilta helmikuun kokouksessaan.
Musta tuntuu vahvasti, että tästä tulee vielä hyvä vuosi!
Palautteesta taas…
Tässä päivän ja illan mittaan olen punninnut sitä, mitä kaikkea saa/ei saa julkisesti kertoa. Mutta vielä enemmän sitä, miten partiolaisina hyökkäämme toistemme kimppuun. Täytyy sanoa, että se hiukan heikottaa.
Kirjoittelin ennen marraskuun neuvostoa tekstin palautteen antamisesta. ja tämä kirjoitus ehkä on jatkoa osin samalle aiheelle...
Maailmassa ei ole vain mustaa ja valkoista, on myös harmaan sävyjä ja luojan kiitos monenlaisia ihmisiä, persoonia ja tapoja toimia.
Joskus kuitenkin huolestuttaa (samalla kun ylläpidämme tavoitteita ja kauniita puheita toisten kunnioittamisesta ja itsensä kehittämisestä ja muusta sellaisesta, miten kohtelemme toisiamme), millaista esimerkkiä annamme ja millaista kuvaa kerromme ulospäin.
Onko oikeasti vapaaehtoistoimija ja hänen tekemisensä julkista riistaa aina? Jos joku mokaa/toimii toisin kuin oletetaan/toivotaan tarkoituksella/ajattelemattomuuttaan, onko oikea tapa toimia julkinen lynkkaus?
Miksi olen tätä pohtinut?
Monestakin syystä..
Tälläkin hetkellä ympäri maata meillä on pestejä, joihin kaivattaisiin päteviä ja hyviä tyyppejä. Juuri niitä, jota tekevät hommia sydämellään ja aatteen palolla, jotka hakevat innoitustaan siitä, että uskovat niin tekevänsä tästä maasta ja maailmasta pikkuhiljaa paremman. Mutta löydämmekö uusia vastuunkantajia, jos lynkkaamme nykyisetkin toimijat? Oikeasti? Vaikka partio välillä on munkin osalta niitä papereita, sähköposteja, kokouksia, niin mikään ei innosta niin kuin se seikkailija, joka tulee ja halaa ja sanoo: ”mulla oli kivaa tänään, kiitos”, silloin taas muistaa, miksi jaksaa sitä hallintopartiota. Miten pitkään se ilo kaikille riittää, jos muuten sontaa valuu alaspäin?
Hiukan laittaa kiukuttamaan, kun emme kanna aikuisina ihmisinä vastuuta toistemme kunnioittamisesta ja arvostamisesta. Kaikkien kanssa ei tarvi olla samalla aaltopituudella, itsekin koen, että harrastuksissani mulla on oikeus hiukan ”valita”, kenen kanssa teen ja mitä. Työelämässä tälläistä luksusta harva kokee. Muttei mulla silti mielestäni ole oikeutta julkisesti ketään(tai keitään) kyllä mollatakaan, kai?
Ainakaan ennen kuin olen pyrkinyt antamaan palautetta, kysymään ja selvittämään asioiden tilaa.
Olen ehkä sinisilmäinen, liian nuori ymmärtääkseni tai mitä tahansa, mutta väitän, ettei yksikään tälle liikkeelle töitä tekevä tarkoituksella toimi loukkaavasti, vaan hänellä on siihen joku syy, on se tarkoituksen mukainen tai ei, niin niistä kannattaa kysyä, puhua ja vihjaista…
Kaikki selviää jos niin tahdotaan. Se yhteinen näkemyskin, jos niin tahdotaan.
Palautteen antamisen lisäksi toivon tälle vuodelle avoimuutta, joka suuntaan. Jos joku ei tajua informoida oikein, kerron siitä. Jos joku ei toimi mielestäni oikein, annan palautetta. Ja muistan, että on myös muita kanavia, kuin sosiaalinen media, vaikka se hirmu hyvä onkin, ja vaikka mäkin siitä diggaan :) Koitampa muistaa tietynlaisen kritiikinkin siellä liikkuessani ja taas koitan muistaa kysyä lisää, jos hämmästyttää…
Tässä mun helmikuun uuden vuoden lupauksia...
Nyt silti ehkä kuitenkin jo julkisesti lynkkasin jonkun.. on tää vaikeeta.. ;)
Mutta siis, tännepäin saa soittaa koska vaan, kuka tahansa lippukuntatoimija, äiti, isä, piiritoimija, naapuri piiritoimija, sp:n tyyppi, kuka vaan, varsinkin siinä kohtaa jos meikäläinen (taas) on tehnyt jotain ihan ufoa!
muoks. ja tänne blogiinkin!
VastaaPoistaKiitos Katjalle jo yhdestä palautteesta :)
Ollos hyvä:D
VastaaPoistaJa olipa taas Mari niin asiaa tuo sinun teksti.
Termos!
VastaaPoistaMä kun elän tämmöstä hyvin piiristä irtautunutta elämää, sukkuloiden vain suuren ja pahan SP:n sekä pienen ja hyvän lippukunan väliä, niin käytänpä nyt tätä kanavaa avoimeen tajunnanvirtapohdiskeluun siitä, mitä suomalaisessa partiossa tulisi tapahtua:
1) Lopettaa omaan napaan tuijottaminen, ja tajuta että Suomen kokoisessa maassa yhteistyö ja ehkä jopa yhteiset standardit ovat menestyksen avain. Puhaltamalla yhteiseen partiohiileen saavutamme varmasti enemmän, kuin vetämällä sambaa, rumbaa, zumbaa ja valssia kun orketeri soittaa foxtrottia.
Tämän tavoitteen saavuttamiseksi tulisi mm. karsia piirien omaa symboliikkaa, standardoida lippukuntien johtajakoulutus sekä ohjelma/kasvatussisällöt, korostaa lippukunnan roolia partion keskiössä luomalla työkaluja lippukuntien vallankäytön lisäämiselle (avoimuus, nettiportaalit, sitouttaminen) ja perustella toiminnanalojen olemassaolo sekä tehtävät vain partiokasvatuksen toteutumisen kannalta.
2) Asettaa vaikka kahdeksi vuodeksi mittava määrä resursseja sähköisten alustojen ajantasaistamiseen (osittain onneksi jo käynnissä) 90-luvulta 2010-luvulle. Tämä työ vaatii yksinkertaisesti rahaa ja työtunteja, mutta kun se kerran tehdään kunnolla, uskon että hedelmät tulevat olemaan hyvinkin nopeasti käden ulottuvilla.
Tulevaisuus tulee olemaan netissä, ja partionkin on löydettävä tiensä sinne, osaksi jokaisen partiolaisen arkipäivää. Toki eräässä blogissa jo kehuttiin partion näkyvyyttä sosiaalisessa mediassa, mutta Partioneuvoston päätös kieltää avoin tiedottaminen kokouksistaan on täysin päivänvastainen suuntaus ja lähinnä partiokonservatiivisuuden kuolonkorinaa.
3) Johtamiskoulutuksesta pitää siirtyä juhlapuheista ja kantapäänkauttaoppimisesta ihan oikeaan ja aitoon johtamiskoulutukseen. Johtamista (leadership) meillä ei juurikaan kouluteta, vaan oppi (1800-luvun lopun tehtaanjohtamiseen kehitetty managerointi) jota partiossa saa ajaa ensin ojaan ja sitten vasta oppimiskokemukseen. Toki partiossa puuron pitääkin palaa pohjaan, mutta jos sen palaneen puuron kanssa saisi edes hilloa niin ei olis aina niin vaikeaa.
Eiköhän näillä eväillä saada partio 2000-luvun haasteita hyvin simuloivaksi turvalliseksi kasvuympäristöksi 7-22 -vuotiaille lapsille ja nuorille. Jatkakaa hyvää työtä L-SP:ssä, Suomen suurimpana partiopiirinä teillä on tärkeä rooli muutoksen moottorina!